En ole koskaan ollut hyvä nukahtaja. Nukkuja kyllä, jopa erinomainen – en herää vaikka hyppisit tasajalkaa selälläni. Mutta nukahtaminen, se on oma juttunsa, tyystin eri lajinsa. 

Veli kertoi lapsena opetelleensa nukkumaan kuin Bruce Wayne. Katse kohti kattoa, peitto kainalossa ja kädet sen päällä – valmiina hyppäämään pedistä, valmiina pelastamaan maailma, jos tilanne sen vaatii.

Otan asennon ja tuijotan tähtiä katossani. Niitä tähtiä joita kaikilla oli pienenä, ne loistivat. Nämä eivät enää loista, mutta roikkuvat siellä silti. Tuijotan siis sammuneita tähtiä – olen Batman. En tahdo nukkua pimeässä – olen Robin, joten näen ne hiipuneesta loisteesta huolimatta. 

Runeberginkadulta ei enää kuulu kolinaa, ratikat ovat jo nukkumassa. Ajoittain joku huutaa jotain – mikä päivä nyt on, ovatkohan ihmiset humalassa. Analysoin älinää, kuuntelen ja pidätän hengitystä – kyseessä taitaa olla sellainen päihtynyt tila, joka ei katso viikonpäiviä. 

Olen kuvitellut aidan yli hyppivät lampaat ja miettinyt läpi jokaisen asian, mitä olen koskaan tässä elämässä tehnyt väärin. Olen laskenut sataan ja ikävöinyt yksityiskohtaisesti läpi jokaisen kokemani tunteen. Sitten muistan kaikki tuhannet naurut, myös tämänpäiväiset – ja olen hetken täysin tyytyväinen. Kunnes ikävöin niitäkin.

Nyt mieleeni juolahtaa Patrick Jane. My man of the month kertoi ruudulla eilen tavasta tyhjentää mieli. Ota kaikki sinua pidättelevät ajatukset käteen, laita ne silmiesi taakse – ei tarvitse kiiruhtaa, tunnista ne ja aseta paikoilleen. Ota pensseli, iso sellainen, ja värjää ajatukset mustiksi. Suti liikkuu puolelta toiselle, ylös ja alas – anna maalin peittää mietteet yksitellen. Joudun maalaamaan helvetin kauan, mutta lopulta nukahdan.

Uneksin kesäpäivästä. Sinulla on hieno halpa avoauto ja minulla uudet tennarit. Autosi on keltainen ja kun katselen sinua pelkääjän paikalta, en tunnista kasvojasi – tiedän, jotenkin tunnen niiden olevan kuitenkin tutut ja sinun tässä hetkessä minulle turvallinen. Emme vaihda sanoja, mutta hulmuavat tukkamme täyttävät hiljaisuuden, kun ajamme Itäväylää. 

Mieleni ei tahdo luopua tietoisuuden painosta, se vaatii neuvotteluissa yöltä vastapalvelusta. Kaupanhieronta johti lyhyeen hetkeemme – heräsin aamulla vatsaltani.